Silmäjumppa rentouttaa väsyneitä lihaksia

Tuntuuko, että katse on epätarkka ja silmiä väsyttää? Oire on tavallinen niin koululaisilla kuin työikäisillä, jotka lukevat paljon tai tekevät päätteellä töitä. Silmää liikuttavat lihakset väsyvät pitkästä lähityöskentelystä. Silloin rentouttava silmäjumppa on paikallaan.

Silmäjumppa rentouttaa rasituksesta väsyneitä silmiä. Se ei korjaa taittovirheitä eikä silmäsairauksia, mutta tuo kokonaisvaltaista hyvinvointia. Väsyneiden silmien ensiapu räpsyttely, joka saattaa unohtua tarkkuutta vaativissa tehtävissä. Silmää liikuttavien lihasten rasittuminen aiheuttaa myös muita vaivoja. Jatkuva siristely vaikuttaa kasvojen ja niskan lihaksiin ja sitä kautta koko työskentelyasentoon.

 

Silmistä huolehtiminen on tärkeää, sillä päätetyöskentely on lisääntynyt ja siitä johtuva sinivalolle tuijotus altistaaa edelleen silmien kuivumiselle ja siten erilaisille vaivoille. Pakkanen ja ilmastointi pahentavat vielä entisestään herkkien silmien oireilua. Oikea valaistus ja hyvä työskentelyetäisyys vähentävät silmien rasitusta. Sopiva lukuetäisyys on n. 30 cm, mikä harvoin onnistuu älypuhelimen käyttäjältä. On hyvä muistaa, että älypuhelin ei ole hyvä laite pitkäkestoiselle lukemiselle.

 

Helppo silmäjumppa väsyneille silmille

 

  1. Sulje

Suljetut silmät ovat lepotilassa ja silloin tarkkuutta vaativat lihakset eivät ole supistuneita. Pidä silmiä rauhallisesti kiinni 30 sekunnin ajan. Älä purista niitä tiukkaan vaan lepuuta luomia.

  1. Räpyttele

Avaa silmät suureksi ja pidä niitä hetki auki. Räpyttele sitten runsaasti ja anna kyynelnesteen huuhtoa sarveiskalvoa. Kyynelnesteen tehtävä on huuhtoa sarveiskalvo ja auttaa näkemään tarkasti.

 

  1. Liikuta

Anna katseen liikkua vasemmalta oikealle ilman, että käännät päätä. Katso myös ylös ja sitten alas. Toista muutaman kerran. Tee liikkeet siten, että ne tuntuvat hyvältä. Älä tee liian äärimmäisiä liikkeitä, jos ne eivät tunnu hyvältä.

 

  1. Katso kauas

Anna katseen vaeltaa kauas edessäsi. Hae kaukaa jokin kiintopiste ja tuijota sitä hetki. Tarkenna katse välillä lähellesi ja alas, jolloin rentoutus tuntuu eri lihaksissa.

 

  1. Rutista

Rutista lopuksi silmiä kiinni niin, että luomet menevät kippuralle. Avaa sitten luomet ja rentouta kasvot. Toista muutaman kerran. Tunnustele vielä käsillä silmän ympärillä olevia lihaksia varovasti.

 

Tiesitkö?

Silmän liikkeistä vastaa kuusi tahdonalaista lihasta.

Näin hoidat kuivia silmiä

Kuivien silmien hoidon tavoitteena on oireiden lievittäminen. Itsehoitona voi kokeilla kosteuttavia silmätippoja, mutta lääkäriin on syytä hakeutua, jos oireet eivät lievity tai sinulla on epäily, että oire liittyy johonkin sairauteen.…


Lue Lisää >
Silmäjumppa rentouttaa väsyneitä lihaksia

Tuntuuko, että katse on epätarkka ja silmiä väsyttää? Oire on tavallinen niin koululaisilla kuin työikäisillä, jotka lukevat paljon tai tekevät päätteellä töitä. Silmää liikuttavat lihakset väsyvät pitkästä lähityöskentelystä. Silloin rentouttava…


Lue Lisää >
Näin käytät silmätippoja

Silmätippojen laittamista pidetään syyttä suotta hankalana, mutta se onnistuu helposti ilman apukäsiä. Kikkoja on muutamia – valitse itsellesi luontevin tapa, niin onnistut varmasti. Kosteuttavia silmätippoja tulisi käyttää useasti päivässä, joten…


Lue Lisää >